Huomioita luettelosta: luettelo ei ole täydellinen eikä tyhjentävä, siinä voi olla puutteita. Havainnot perustuvat omiin käynteihini kohteissa. Vuosiluvuissa olevat linkit vievät vaelluskertomukseen, jossa kohde esiintyy. Kaikista kohteista ei ole julkaistua vaelluskertomusta tai kohteessa on käyty muutenkin kuin varsinaisen vaelluksen yhteydessä.
Aluerajaukset noudattelevat Lapin erämaa-alueita sekä kansallis- ja luonnonpuistoja. Useat Suomen rajan läheisyydessä olevat kohteet, jotka ovat Norjan tai Ruotsin puolella, on nimetty sen alueen mukaan, mihin ne Suomen puolelta läheisimmin liittyvät.
Ruotsalaisissa porokämpissä käytän kolmiportaista luokittelua. Kolmen ja kahden tähden kämpät ovat käytössä olevia ja lukittuja. Yhden tähden kämpät ovat avoimia, mutta ne eivät välttämättä kelpaa yöpymiseen.
Kämppäkohteita on luettelossa tällä hetkellä 136.
AT: autiotupa, Metsähallituksen avoin tupa
VT: varaustupa
MH: Metsähallitus
STF: Svenska Turisföreningen
DNT: Den Norske Turistforening
FeFo: Finnmarkseiendommen
| Nimi | Alue / sijainti | Käynti kohteessa | Huomioita |
|---|---|---|---|
| Adolfin kammi | Kaldoaivi | 2015 | Yksityinen, avoinna. Aatun penkille ei saa istua! |
| Ailakkajärvi (AT) | Käsivarsi | 2012, 2023 | Ei kaasukeitintä |
| Akkastugan (STF) | Padjelantaleden, Sarek | 2024, 2025 | STF:n tupa (maksullinen), pihalla tynnyrisauna |
| Akujärvi | Paistunturi | 2019 | Yksityinen, lukittu, rannassa sauna |
| Álggavágge | Sarek | 2025 | Porokämppä ***, lukittu |
| Anterinmukka (AT) | UK-puisto | 2020 | Legendaarinen ns. Keskon kämppä. Loistava sauna (käyttökiellossa 2024 alkaen) |
| Antti Oulan tieva | Käsivarsi | 2025 | Poromiesten pieni vanerikota, epäsiisti. |
| Arthurgammen | Reisa | 2025 | Statskogin ylläpitämä pieni kammi Luvddiidjohkan varrella. Makuupaikat kahdelle. Kamiina, ei kaasuliettä. |
| Ávtsusjvágge | Kungsleden | 2024 | Vindskydd |
| Bizusjohka | Käsivarsi (Norja) | 2017 | Avoin puoli ja lukittu puoli, ei välttämättä polttopuuta |
| Čulloveaijeaggi (Iisakin kämppä) | Paistunturi | 2019 | Yksityinen |
| Deanomuotkihytta | Reisa / Käsivarsi | 2025 | Tenomuotkassa (Deanomuotki) Norjan puolella avoin tupa. Kaksi huonetta, neljä makuupaikkaa. Ei kaasuliettä. Epäsiisti. |
| Ellenkoia | Vätsäri / Øvre Pasvik (Norja) | 2023 | Piilolan polun sivuhaaralla, Ellijärven (Ellenvatnet) rannalla. Kamiina ja kaasukeitin, enimmäkseen päivätupa, mutta yöpymäänkin mahtuu |
| Fiellun kammi | Kevo | 2019 | Iso ja tilava kammi Fiellunputouksen tuntumassa. Ei tarkoitettu yöpymiseen, ei lavereita. |
| Føllvannskoia (FeFo) | Vätsäri / Øvre Pasvik (Norja) | 2023 | Hyväkuntoinen tilava FeFo:n kämppä, kaasukeitin ja kamiina |
| Geatkevuophytta (Ganešjohka) | Reisa | 2025 | Avoin porokämppä Ganešjohkan varrella, makuupaikkoja kolmelle. Ei kaasuliettä. |
| Gappohytta (DNT) | Käsivarsi (Norja) | 2016, 2024 | |
| Grenseparvasshytta | Vätsäri / Øvre Pasvik (Norja) | 2023 | Yksityinen (?), avoin, ei kaasukeitintä. Joku tupaa huoltaa ja tuo puita. |
| Guivi vanha (AT) | Kevo | 2019 | Purettu –> paikalla uusi tupa |
| Guolasjávri | Käsivarsi (Norja) | 2017 | Guolasjärven tien päässä parkkipaikalla oveton peni mökki. Sivummalla keltainen ehjä lukittu tupa. |
| Gåldahytta (DNT) | Käsivarsi (Norja) | 2016 | |
| Háldi Nuorttamus Čohkka | Käsivarsi (Norja) | 2017 | Pieni peltikoppero Háldi Nuorttamus Čohkkan (1178 m) huipulla, kelpaa vain tuulensuojaksi. Ovi rikki, sisällä rikkinäinen kamiina. |
| Halti uusi (AT/VT) | Käsivarsi | 2014, 2017, 2023 | Tilava vanha rajamiesten tupa |
| Halti vanha (AT) | Käsivarsi | 2014, 2017, 2023 | Alkuperäinen vuoden 1961 tupa |
| Hanhipää | Muotka | 2024 | Tunturikylä Muotkan Ruoktun rakentama kota, käyttökelvoton |
| Hannukuru (AT/VT) | Pallas | 2013, 2016 | |
| Harrijärvi | Käsivarsi | 2025 | Rajavartioston partiomaja. |
| Hirvashauta (AT/VT) | Nuortti (UK-puisto) | 2016 | |
| Hurvejávrrit | Käsivarsi (Ruotsi) | 2024 | Useampi porokämppä ja erotusaitaus, lukittu |
| Hurvejohka (Hurvejåkka) | Käsivarsi (Ruotsi) | 2024 | Vindskydd, Rostojärveltä Pältsastuganille ja/tai Kummavuopioon johtavan merkityn reitin varrella |
| Imogammen | Reisa | 2025 | Staskogin ylläpitämä pieni kahden hengen kammi, n. 500 m Imofossenin vesiputoukselta ylävirtaan. Ei kaasuliettä. |
| Jankkila (Pakanajoki) | Vätsäri | 2011 | MH:n vuokrakämppä, vanha metsänvartijan tila 1800-luvulta |
| Jeageloaivi | Muotka | 2024 | Tunturikylä Muotkan Ruoktun ylläpitämä kota. Käyttökunnossa. |
| Joutsenpesäjärvi | Vätsäri | 2023 | Porokämppä, yksityinen, lukittu |
| Jäkäläpää / Karhukorhosen kirjasto | Lemmenjoki | 2011 | Tiettävästi Suomen ainoa erämaakirjasto, Jäkäläpään lentoaseman vieressä |
| Kaskasjoki (AT) | Käsivarsi | 2021 | Ei kaasukeitintä |
| Kekkosen kämppä | Käsivarsi | 2021 | MH:n vuokratupa. Erinomainen sauna. Kekkosen hiihtoretkien tukikohta, jossa useampi rakennus. Päärakennus museoitu. |
| Kiellaroavvi | Muotka | 2024 | Muotkan paliskunnan omistama tupa, avoin, ei puuhuoltoa, ei kaasukeitintä |
| Kiertämän kammi | UK-puisto | 2020 | Kiertämäjärven laavun tuntumassa oleva käyttökelvoton hirsikammi. Katto romahtanut ja ikkuna rikki. |
| Kisurisstugan (STF) | Padjelanta/Sarek | 2025 | Padjelantaledenin varressa, talvisin omatoimitupa (mutta edellyttää STF:n maksun maksamista) |
| Kopmajoki (AT) | Käsivarsi | 2017, 2025 | |
| Kuohkimajärvi (AT/VT) | Käsivarsi / Mallan luonnonpuisto | 2016, 2024 | Aivan kolmen valtakunnan rajapyykin tuntumassa, varaustupa erillisessä rakennuksessa |
| Kuonjarjoki (AT/VT) | Käsivarsi | 2021, 2023 | |
| Kärekeoja (AT/VT) | Nuortti (UK-puisto) | 2016 | |
| Käyräjärvi | Vätsäri | 2023 | Vanha rajavartioasema, yksityinen, saunarakennus avoinna, ei polttopuita |
| Lahtisen kämppä | Muotka | 2013, 2024 | Pentti Lahtisen rakentama kalastusmaja, Suomen pienin (?) autiotupa. Huolletaan tunturikylä Muotkan Ruoktun toimesta. |
| Lankojärvi (AT/VT) | UK-puisto | 2012, 2018 | |
| Lerkevannskoia (FeFo) | Vätsäri (Norja) | 2023 | Hyväkuntoinen FeFo:n kämppä, kaasukeitin ja kamiina |
| Liehtitjávrre | Sarek | 2025 | Porokämppä ***, lukittu |
| Lijggebuollda | Sarek | 2025 | Lukittu aurinkopaneelilla varustettu lautamaja |
| Loassohytta | Käsivarsi (Norja) | 2014, 2023 | Norjan rajavartioston tupa, lukittu ja avoin puoli, ei välttämättä polttopuita, aivan Suomen rajan pinnassa |
| Lossujärvi (AT) | Käsivarsi | 2014, 2023 | Ei kaasukeitintä |
| Lossujärvi rajan kämppä | Käsivarsi | 2014, 2023 | Rajavartiolaitoksen partiomaja |
| Luolikkopuro | Vätsäri | 2023 | Ikivanha kivikämppä Tuulijärven polun varrella, raunio |
| Luulampi | UK-puisto | 2010, 2018 | Kahvilarakennus, avoinna kulkijoille myös kahvilan aukioloaikojen ulkopuolella |
| Låvdajávrásj | Sarek / Padjelanta | 2025 | Yksityinen, kaksi hyvinvarusteltua mökkiä Sarekin ja Padjelantan kansallispuistojen rajalla |
| Meekonjärvi (AT) | Käsivarsi | 2014, 2023 | |
| Meekonjärvi (VT) | Käsivarsi | 2014 | Noin 400 metriä autiotuvasta, Kalottireitillä joen toisella puolella |
| Mettopalo (AT) | Nuortti (UK-puisto) | 2016 | Tupa aivan Nuorttijoen rannassa |
| Mikkastugan (Skárjá) | Sarek | 2024, 2025 | Eristämätön hätäsuoja keskellä Sarekin kansallispuistoa, ruotsalainen hätäpuhelin |
| Mirkojohka | Reisa | 2025 | Porokämppä lähellä Suomen rajaa. Lukittu. |
| Montellinmaja | Pallas | 2013, 2022 | Varsinainen maja nykyisin lukittu, paikalla uusi kota ja huoltorakennus, jossa käymälät |
| Morgamojan kultala (AT/VT) | Lemmenjoki | 2009 | |
| Muorravaarakka (AT/VT) | UK-puisto | 2020 | Paikalla myös varauskammi |
| Mvittejohka (Miutijoki) | Kaldoaivi | 2015 | Porokämppä, avoin (?) |
| Myllykoski (AT) | Oulanka / Karhunkierros | 2008, 2023 | |
| Måskohytta | Käsivarsi (Norja) | 2024 | Statskogin pieni tupa, ei kaasukeitintä |
| Nammalakuru (AT/VT) | Pallas | 2013, 2022 | |
| Nattaset | Sompion luonnonpuisto | 2016 | Päivätupa, vanha palovartijan maja |
| Naustihytta | Reisa | 2025 | Avoin, mutta maksullinen Nordreisan moottorikelkka- ja veneyhdistyksen omistama tupa ja sauna. Siirretty nykypaikalleen 1998 Nedrefosshyttan viereltä. Reisajoen varrella, mutta eri puolella kuin kalottireitin polku. |
| Nedrefosshytta (DNT) | Reisa / kalottireitti | 2025 | Kalottireitin varrella maksullinen iso DNT:n tupa. Joen rannassa sauna. |
| Niilanpää | UK-puisto | 2010, 2018 | Päivätupa, ei kaasukeitintä |
| Njavgoaivi (AT) | Paistunturi | 2019 | Ei vesipaikkaa, lähin puro n. 800 m päässä |
| Njirávjågåsj | Sarek | 2025 | Porokämppä **, lukittu |
| Oahojoki (AT) | Lemmenjoki | 2010 | |
| Oksvannskoia | Vätsäri (Norja) | 2018 | Epäsiisti |
| Pahakuru (AT) | Pallas | 2013, 2016 | |
| Partisanhytta | Vätsäri (Norja) | 2023 | Tunnetaan myös nimellä Veteranbu. Siirretty nykysijainnilleen 1962. Kamiina, ei kaasukeitintä. |
| Pielastugan | Sarek | 2025 | Porokämppä *, avoin, virallinen nimi Bielájávratja, mutta kartoilla Pielastugan |
| Piilolahytta / Piilolaporten | Vätsäri (Norja) | 2023 | Entinen Norjan rajavartioston kämppä Piilolan polun varrella, n. 200 m Suomen rajasta. Kamiina ja kaasukeitin. Tunnetaan myös nimellä Piilolaporten. |
| Pitsusjärvi (AT/VT) | Käsivarsi | 2014, 2023 | |
| Pältsastugan (STF) | Käsivarsi (Ruotsi) | 2016 | STF:n tupa (maksullinen) |
| Raittijärvi | Käsivarsi | 2021 | Käsivarren saamelaisten erämaakylä, asuttu. |
| Raja-Jooseppi | UK-puisto | 2020 | Joosef Sallilan asuinpaikka rakennuksineen 1900-luvun alkupuolelta. Museoitu. |
| Rajapää (AT) | Vätsäri | 2018 | Lukittu kesäkauden ulkopuolella |
| Rajapääkoia | Vätsäri (Norja) | 2018 | Noin 2,5 km Rajapään huipulta koilliseen, avoin, ei puuhuoltoa, ei kaasukeitintä |
| Rautulampi vanha | UK-puisto | 2012, 2018 | Vanha päivätupa palanut, paikalla uusi tupa (AT/VT) |
| Ravadasjärvi (AT/VT) | Lemmenjoki | 2009, 2011 | |
| Ráisjávri (Reisavannhytta) | Reisa / kalottireitti | 2025 | Statskogin maksullinen tupa Reisajärven rannalla, 4 km maantieltä. |
| Ráisjávri Nilut | Reisa / kalottireitti | 2025 | Nilut-suvun saamenkylä (siida) Reisajärven länsipäässä, n. 200 metriä kalottireitistä. |
| Ráisjávri sähkölinja | Reisa / kalottireitti | 2025 | Nordreisa-Kautokeino -sähkölinjan varrella muuntamoaseman kohdalla sähköyhtiön (Ymber AS) lukittu kämppä. Kalottireitin varrella. |
| Ritničohkka | Käsivarsi | 2017, 2023 | Viranomaisverkon tukiasema. Suomen korkeimmalla sijaitsevat rakennukset (1315 mpy) |
| Riekonpyytäjän kammi | Muotka | 2024 | Yksityinen, avoin siistikuntoinen kammi |
| Ritsem (STF) | Sarek / Padjelanta / Stora Sjöfallet | 2024, 2025 | STF:n tunturiasema (Fjällstation) |
| Ropi (AT) | Käsivarsi | 2021 | |
| Rostojärvi sportfiskecentrum | Käsivarsi (Ruotsi) | 2024 | Yksityinen kalastuskeskus, useita maksullisia kämppiä, avoin kota, ruotsalainen hätäpuhelin. Myös muita yksityisiä mökkejä. |
| Routanen | Vätsäri | 2023 | Rajavartiolaitoksen partiomaja, lukittu |
| Ruksesvággi | Käsivarsi | 2017 | Kämpän raunio Haltin ja Ritničohkkan välisessä solassa, n. 150 metriä 1127-lammesta etelään. Koko noin 3 x 3 metriä. |
| Ruktajärvi (AT) | Paistunturi / Kevo | 2019 | Kevon reitin varrella, mutta Paistunturin erämaa-alueen puolella |
| Rumakuru | UK-puisto | 2010, 2018 | Päivätupa |
| Ruohtesvágge | Sarek | 2024 | Porokämppä *, avoin |
| Ruununvuopio | Käsivarsi | 2025 | Rajavartioston pieni partiomaja Poroenon itäpuolella Tenomuotkassa. |
| Saanajärvi vanha | Käsivarsi | 2019 | Päivätupa Saanajärven pohjoisrannalla, purettu |
| Saarijärvi uusi (AT/VT) | Käsivarsi | 2023 | |
| Saarijärvi vanha | Käsivarsi | 2014, 2023 | Purettu vanha AT/VT |
| Saiho (AT) | Nuortti (UK-puisto) | 2016 | Alun perin rakennettu 1938 rajamiesten kämpäksi. Siirretty nykyiselle paikalleen 2006 |
| Saltoluokta (STF) | Kungsleden / Stora Sjöfallet | 2024 | STF:n tunturiasema (Fjällstation) Kungsledenin varrella. Yksi Saltoluoktan rakennuksista paloi talvella 2025. |
| Sarvijoki (AT/VT) | UK-puisto | 2015 | |
| Sidusgohpihytta | Reisa / Käsivarsi | 2025 | Tunnetaan myös nimellä Sidosgåppi. Norjan puolella tilava tupa, Suomen rajalta n. 150 m. Poroaidassa tuvan kohdalla portti ja ylitysrappuset. Avoin ja lukittu puoli. Ei kaasuliettä. |
| Siilastupa (AT) | Oulanka (Karhunkierros) | 2008, 2023 | Jyrävä-könkään tuntumassa, lähistössä myös kookas keittokatos |
| Sioskuru (AT/VT) | Pallas | 2013 | |
| Sitojaurestugan (STF) | Kungsleden | 2024 | STF:n tupa (maksullinen) |
| Sokosti masto | UK-puisto | 2015 | Sokostin laella sijaitsevan tukiaseman huoltorakennus, alempana rinteellä myös toinen huoltokämppä |
| Sollomusjärvi (AT) | Vätsäri | 2011 | |
| Somashytta | Käsivarsi (Norja) | 2017, 2025 | Kalottireitin varrella Somasjärven pohjoispuolella. Avoin puoli ja lukittu puoli, ei välttämättä puuhuoltoa. Ei kaasuliettä. |
| Somasjärvi raja | Käsivarsi | 2025 | Vuonna 2017 rakennettu rajavartioston partiomaja. |
| Somasoaivi (Johan Aslak Logje) | Reisa / Käsivarsi | 2025 | Somasoaivin laella rajapyykin n:o 306 vieressä jalaksilla siirrettävä siisti parakki, avoin. |
| Steingamma | Käsivarsi (Norja) | 2024 | Staskogin kivikämppä Rostaelvan varrella |
| Storrostahytta | Käsivarsi (Norja) | 2024 | Staskogin hyvinvarusteltu avoin kämppä, kaasuliesi, sähkövalo. |
| Stuorraäytsi (AT) | Muotka | 2013, 2024 | Ei kunnollista vesipaikkaa lähettyvillä, poroaidan vieressä ”kaivo”, eli pieni vesikuoppa jängällä. Vesi ilmeisesti juomakelpoista. |
| Stuorračohkka poroerotus | Reisa | 2025 | Poroerotuspaikka, jossa kämppä ja muutama rakennus. Katsottu matkan päästä. |
| Suomunruoktu (AT/VT) | UK-puisto | 2010 | |
| Suottas stugan | Sarek | 2022 | Porokämppä ***, lukittu |
| Taapmajärvi (AT) | Käsivarsi | 2025 | Ei kaasuliettä. |
| Termisjärvi (AT/VT) | Käsivarsi | 2012, 2019, 2021 | |
| Termisjärvi parakki | Käsivarsi | 2021 | Siirrettävä porokämppä, lukittu |
| Tsaarajärvi (AT) | Kaldoaivi | 2015 | |
| Tsuomasjärvi (AT) | Kaldoaivi | 2015 | Puuvaja ja käymälä integroitu tupaan |
| Urttashotelli | Käsivarsi | 2014, 2023 | Käsivarren erämaan paras hotelli since 1953. Tähtiluokitus sitä parempi, mitä kovempi keli ulkona. |
| Vaskojoki (AT/VT) | Lemmenjoki | 2011 | Entinen Ilmavoimien maja (sauna käyttökiellossa 2024 alkaen) |
| Vestkoia (FeFo) | Vätsäri (Norja) | 2018, 2023 | Aivan Suomen rajassa kiinni, kamiina ja kaasuliesi |
| Vuolimus Rávdujávri | Käsivarsi (Ruotsi) | 2024 | Poro- tai kalakämppä, yksityinen, avoin (2024) |
| Vuomadát sähkölinja | Reisa | 2025 | Sähköyhtiön hyvinvarusteltu mökki aivan Nordreisa-Kautokeino -sähkölinjan vieressä Vuomatakassa, lukittu. |
| Vuomatakkagammen | Reisa | 2025 | Kalottireitin varrella Statskogin ylläpitämä tilava kahden hengen kammi. Ei kaasuliettä. |
| Äälisjärvi | Vätsäri | 2018 | Porokämppä, lukittu |
| Äälisjärvi valvontatupa | Vätsäri | 2018 | MH:n valvontatupa, lukittu |

