Allu harrastaa sai alkunsa vuonna 2016. Alun perin tarkoituksena oli kirjoitella sekalaisista aiheista vaelluksen, retkeilyn ja valokuvauksen maailmasta. Ajatuksena oli myös koota yhteen ja saattaa digitaaliseen muotoon vaelluksilta tekemiäni muistiinpanoja. Omaksi iloksi ja muillekin vinkeiksi.
Pian homma kuitenkin kehittyi pitkien vaelluskertomusten tekemiseksi. Pitkiä, useamman yön vaelluksia on kertynyt yli 20, eikä loppua näy. Ensimmäisen yksinvaellukseni tein vuonna 2016. Sen jälkeen olen enenevässä määrin vaeltanut yksin ja alkanut nauttia siitä entistä enemmän.
Yksinvaellus on minulle kyse ensisijaisesti arjesta irtautumista. Se on kuitenkin myös jonkinlaista seikkailua, itsensä voittamista ja itsestä oppimista. Ja tietysti valo- ja videokuvausta. Raahaan mukanani useamman kilon verran kamerakalustoa. Kuvien, niiden editoinnin ja vaelluskertomusten kirjoittamisen myötä yhden reissun saa elää useamman kerran uudelleen.
Pyrin dokumentoimaan vaelluksiani yksityiskohtaisesti. Tarkoitus on, että tietoja esimerkiksi maastosta, vesistöjen ylityksistä ja kulkuyhteyksistä voi hyödyntää, kun reissuja suunnittelee. Pyrin myös kuvaamaan reissuja autenttisesti, liikaa silottelematta. Hiki ja rasitus saa näkyä ja välittyä. Vaeltamisen todellisuus ei nimittäin ole aina kiiltokuvaa.
Vaellusfilosofiani voi tiivistää seuraaviin: Pyrin liikkumaan siellä, missä ei ole liikaa ihmisiä. Poikkean reitille osuvilla kämpillä ja autiotuvilla, jos niitä on. Reittisuunnitelmani on yleensä suuntaa-antava ja joustava. En aina kulje sitä helpointa reittiä, vaan päädyn (usein myös tahattomasti) hankaliin ja syrjäisiin paikkoihin. Kuvaamiselle ja hillojen poimimiselle on aina aikaa!
Kyselyt, yhteistyökuviot ynnä muut:
allu@alluharrastaa.com