Luettelo vierailluista kämpistä ja tuvista
Tupa tunturissa tai erämaassa on monelle kulkijalle ripaus luksusta vaelluksen keskellä. Mikä onkaan ihanampaa kuin päästä lämpimään tupaan kuivattelemaan sateen kastelemia kamppeita! Tai oikaista selkä tuvan laverille pitkän kävelyn tai hiihdon päätteeksi. Tai nauttia hiljaisuudesta ja lueskella kulkijoiden kertomuksia vieraskirjoista.
Tupa on myös turvallisuuskysymys, etenkin huonon kelin tai onnettomuuden sattuessa tupa tarjoaa suojaa ja turvaa. Yksin tupien varaan ei retkeä pidä suunnitella, vaan mukana on syytä aina olla teltta tai muu vastaava majoite.
Itselleni autiotuvat ja kämpät ovat olennainen osa erämaissa kulkemista. Vaikka usein nukuin mieluummin teltassa, tuvat ovat itsessään käyntikohteita, reittisuunnittelun etappeja tai muuten vain kiinnostavia kuriositeetteja luonnon keskellä. Autiotuvilla voi sattua myös kiinnostavia kohtaamisia muiden kulkijoiden kanssa.
Millaisia tupia erämaihin ja tuntureihin mahtuu? Patikka.net:n tupaluettelo on vertaansa vailla oleva tietolähde autiotuvista ja kämpistä. Lisäksi Jouni Ohtamaan autiotuvat online on kattava tietokanta Pohjois-Suomen autiotuvista.
Koska omat kulkemiseni eivät rajoitu vain Suomeen, käsittelen ja vertailen tässä tupakulttuuria ja tupia Suomen, Norjan ja Ruotsin kesken.
Suomi
Suomessa tupakulttuuri rakentuu varsin vahvasti Metsähallituksen ylläpitämien autio- ja varaustupien varaan. Yksityisiä avoimia kämppiä ja kammejakin on, mutta ne ovat harvassa. Tunnetuin yksityinen autiotupa lienee Käsivarren erämaan legendaarinen Urttashotelli, joka tosin on enemmän vierailukohde kuin varsinainen majoituskohde. Toinen vierailemisen arvoinen yksityinen kohde on Adolfin kammi Kaldoaivin erämaassa.
Porokämpät ja muut yksityiskämpät ovat pääsääntöisesti lukittuja. Erämaista ja kansallispuistoista löytyy myös viranomaiskäytössä olevia tupia, jotka kuuluvat yleensä joko Rajavartiolaitokselle tai Metsähallitukselle. Erämaissa sijaitsevat yksityismökit eivät luonnollisesti ole vaeltajien käytettävissä.
Metsähallituksen ylläpitämien autiotupien varustus on usein niukka. Joiltakin tuvilta löytyy kuitenkin esimerkiksi patjat, mikä on suurta luksusta. Kamiina, polttopuut ja huusit kuuluvat vakiovarustukseen. Useimmilla tuvilla on myös kaasuliesi.
Varaustupien varustelu on autiotupia kattavampi, mutta erityistä luksusta ne eivät yleensä tarjoa. Varaustuvat varataan Metsähallitukselta ja suosituimmilla seuduilla niissä on etenkin sesonkiaikaan tunkua.
Autio- ja varaustupien lisäksi kansallispuistojen ruuhkareiteillä on niin sanottuja päivätupia, jotka on tarkoitettu vain taukojen pitämiseen. Niissä ei välttämättä ole esimerkiksi nukkumiseen sopivia lavereita lainkaan.
Moni Metsähallituksen tupa on malliltaan niin sanottu tyyppitupa, jossa on pieni eteinen ja tuvassa petipaikat lavereilla 6–8 hengelle. Vaihtelua perusmallin tupiin tuovat vanhat tai muuten historialtaan poikkeavat tuvat, joita erämaissa ja kansallispuistoissa on useita. Eritysesti Anterinmukan tupa UK-puistossa on vaeltajien keskuudessa tunnettu, eikä vähiten erinomaisen saunansa vuoksi. Anterinmukka eli ns. Keskon kämppä on poikkeuksellisen komea huvilamainen rakennus. Muita erikoisuuksia ovat esimerkiksi Nuorttijoen Saihon 1930-luvulta peräisin oleva tupa tai Jogasjärven ”kummituskämppä” Käsivarren erämaassa.
Viime vuosina on myös rakennettu ilahduttavasti uusia tupia. Esimerkiksi UK-puiston Rautulammella on tuore tupa, joka poikkeaa merkittävästi perinteisestä tupa-arkkitehtuurista. Uudet tuvat on rakennettu myös Käsivarren erämaahan Saarijärvelle ja Kevon luonnonpuistoon Guivi-tunturin juurelle, josta vanhat huonokuntoiset tuvat on purettu (tai puretaan) pois. Investoinnit kuitenkin kohdistuvat, sinänsä ymmärrettävästi, vilkkaille reiteille.
Syrjäisille ja hiljaisille alueille uusia tupia tuskin rakennetaan. Esimerkiksi Sevettijärvi-Pulmanki-reitillä olleen Opukasjärven palaneen tuvan tilalle ei ole rakennettu uutta. Lisäksi nykyistenkin tupien huolto on vaakalaudalla Metsähallituksen säästöjen vuoksi. Juuri hiljattain Metsähallitus asetti paloturvallisuussyistä useita kohteita käyttökieltoon paloturvallisuussyistä. Vaskolompolon autiotupaa ei saa lämmittää rikkinäisen kamiinan vuoksi ja Anterinmukan saunasta oli löytynyt paljon korjauskohteita. Myös Lemmenjoen Vaskojoen saunan kiuas on mennyt kesällä 2024 rikki, joten löylyt jäävät väliin myös siellä. Toivottavasti vaurioituneet tulisijat saataisiin korjattua, jotta käyttö voisi jatkua.
Norja
Norjassa on karkeasti jaoteltuna kolmenlaisia tupia: DNT:n (Den Norske Turistforening) maksulliset ja hyvin varustellut tuvat, Statskogin (eräänlainen Norjan Metsähallitus) ylläpitämät – varustelultaan vaihtelevat – tuvat, sekä yksityiset kämpät, jotka saattavat olla avoimia kaikille. Finnmarkin alueella ja erityisesti Paatsjokilaaksossa (Pasvik) Finnmarkseiendommen (FeFo) ylläpitää myös avoimia tupia.
DNT:n tuvat ovat lukittuja ja edellyttävät varauksen tekoa. Ilman varaustakin voi avaimen kanssa mennä, jolloin maksu on suoritettava jälkikäteen. En ole itse käyttänyt niitä, koska pidän enemmän varsinaisista autiotuvista. Norjalainen retkeilykulttuuri perustuu suomalaista enemmän tuvalta tuvalle kulkemiseen ja tupien palvelujen hyödyntämiseen.
Norjassa on kuitenkin lukuisia maksuttomia tupia. Esimerkiksi Statskogin ylläpitämät tuvat ovat pääsääntöisesti avoimia ja maksuttomia. Ne on listattu Statskogin sivuilla. Lisäksi Norjassa on pääasiassa viranomaiskäytössä olevia kämppiä, joissa saattaa olla myös avoin puoli. Tällainen kämppä on esimerkiksi Lossujärvellä lähellä Suomen rajaa.
Kaikille norjalaisille tuville yhteistä kuitenkin on, että ne ovat vähemmän ”erähenkisiä” kuin Suomen tuvat. Tupia on usein sisustettu, ikkunoissa voi olla verhot ja seinillä jopa tauluja. Posliiniastiasto, vaikka pienikin, tuvilta löytyy lähes poikkeuksetta. Toisaalta etenkin avoimien tupien kesken erot varustelussa, siisteydessä ja huollon tasossa voivat olla suuria.
Ruotsi
Ruotsi poikkeaa tupien suhteen erityisesti Suomesta, mutta myös Norjasta siinä, että avoimia maksuttomia kämppiä ei juuri ole.
Ruotsissa suurin tunturitupien ylläpitäjä on Svenska Turistföreningen (STF), joka tarjoaa maksullisten tunturitupien lisäksi myös hotellimaista majoitusta tunturiasemilla, joita on suosittujen tunturikohteiden lähistöllä (esim. Kebnekaisella ja Ritsemissä). Tunturiasemat ovat keskenään varsin erilaisia, mutta ne ovat vaeltamista ajatellen varsinaista luksusta suihkuineen ja vesivessoineen. Tunturiasemilla on myynnissä ruokaa ja löytyypä niiltä myös ravintolapalveluita. Tunturiasemien pihalla voi majoittua myös teltassa ja muutaman sadan kruunun maksua vastaan saa tällöin hyödyntää tunturiaseman palveluita.
STF:n varsinaiset tunturituvat ovat hyvin varusteltuja. Tuvat ovat isoja ja niissä on usein majoitustilaa runsaasti. Huoneissa on patjat, täkit ja tyynyt. Tuvissa on myös hyvin varusteltu keittiö asiastoineen ja valmiine tiskiaineineen ja käsideseineen.
Järjestyksen ylläpitoa ja huoltoa varten STF:n tuvilla on tupavahdit, jotka opastavat majoittujia ja joille majoituksen voi maksaa, ellei sitä ole varannut (ja maksanut) etukäteen. Useimmilla tuvilla voi maksaa kortilla, mutta käteistä on hyvä olla matkassa. STF:n jäsenet saavat tuvilla alennuksen. STF:n jäsenmaksu tulee kuitatuksi jo muutaman tupayön jälkeen, eli jos on aikeissa suunnata ruotsalaisille vaellusreiteille, kannattaa jäsenyyttä harkita yhdenkin reissun vuoksi.
Myös tunturitupien tuntumassa saa telttailla, jolloin palvelumaksun maksamalla saa hyödyntää tuvan sisätiloja esimerkiksi varusteiden kuivaukseen ja ruuanlaittoon. Suosituilla reiteillä ja sesonkiaikana tuvilla voi olla ruuhkaa.
Avoimet ja maksuttomat tuvat ovat Ruotsissa harvassa. Jotkin porokämpät voivat olla avoimia, jolloin niiden käyttäminen on periaatteessa mahdollista. Porokämpät ovat kuitenkin paikallisten omistuksessa, joten niissä majoittuminen ei ole automaattisesti sallittua, vaikka kämppää ei olisikaan lukittu. Lisäksi Ruotsissa on yksinkertaisia tunturitupia (ns. vindskydd), jotka on tarkoitettu lähinnä hätäsuojiksi eikä tavalliseen majoittumiseen. Niiden varustelu on yksinkertaista ja yöpyminen ilman hätätilannetta on usein myös kiellettyä.
Ruotsissa on myös yksityishenkilöiden ylläpitämiä kämppiä, joissa majoittuminen onnistuu. Tällainen kohde on esimerkiksi Rostojärvellä, jonka ”leirissä” voi vuokrata kämpän silloin, kun isäntä on paikalla. Rostojärven sesonki on kevättalvella ja kesällä.